Matkakertomus: Valko-Venäjä, Minsk, 24.-28.11.2016
Aina ei mee niin kuin Strömsössä
Matkamme ei alkanut onnellisten tähtien alla. Juuri kun meidän
piti lähteä reissuun Ande loukkasi jalkansa
liukkaalla terassilla. Koira meni täysin kolmijalkaiseksi. Onneksi ehdimme
vielä käydä lääkärissä ja saimme jalkaan apuja. Lähtö pystyttiin siis toteuttamaan
ja toivoimme että kaikki menisi hyvin ja koira pystyisi liikkumaan kehässä kunnolla.
Olihan edessä pitkä bussimatka joka on koirillemme lähinnä lepoa. Uroksissa oli
kuitenkin monta voittojen tavoittelijaa. Yksi kilpailijoista oli peräti Espanjasta
ja Venäjältäkin oli koiria. Tämän kaiken tiesimme ennen lähtöä kotimaasta,
koska osallistujalistat näissä maissa ovat julkista tietoa jo ennen näyttelyä.
Kun olimme pakanneet kaikki vermeet bussiin lähdimme kävelemään terminaaliin.
Matkalla oikean kenkäni nauhan lenkki tarttui vasemman kengän hakaseen kiinni.
Lensin suoraan nenälleni ja satutin molemmat polvet oikein kovaa, vasemman
käden nimetön sattui niin vietävästi ja toisen käden olkapää on vieläkin kipeä.
Reissussa en pystynyt kädellä mitään ojentamaan. Jouduin repimään sormuksetkin heti
sormesta ettei sormi turpoa vaikka siihen sattui julmetusti.
Onneksi mitään ei mennyt poikki. "Voi jeesus millaisten tähtien
alla meidän reissu alkaa" sadattelin itsekseni.
Menomatkalla meillä kävi pieni kolari isolla bussilla pienissä ahtaissa paikoissa.
Tätä kuskit selvittelivät kolme tuntia poliisilaitoksella.
Muuten meidän matkustajien aikataulu meni loistavasti nappiin koko reissun ajan sekä bussissa
että näyttelyalueella lukuun ottamatta yhtä pysähdystä mistä tarkemmin tuonnempana.
Kun suurin osa ajoista ajettiin yöaikaan, oli kiva herätä aamulla Vilnassa kun
yöllä oli nukahtanut Tallinnassa. Näin matka taittui kuin siivillä.
Valko-Venäjä on yllättävä maa ja siis positiivisesti yllättävä

Hotellimme oli kansainvälisen tason "Belarus" hotelli ja meidän huoneemme oli rakennuksen 20:ssä kerroksessa. Yhteensä kerroksia oli 22 ja ylimmän kerroksen valtasi Panorama -ravintola. Hotelli oli siisti ja kaikki toimivat esim. kuumaa vettä, lämpöä ja sähköäkin riitti, sängyt olivat pehmeitä ja peitot lämpimiä. Meiltä ei puuttunut mitään. Alakerran matkamuistomyymälästä ostin kerran kaksi 0,5 litran pulloa paikallista olutta. Summaksi tuli 3,28 ruplaa eli n. 1,60 euroa. Mikään ei maksanut lähes mitään enkä oikein saanut rahaa kulumaan. Ruoka ravintoloissa oli myös erinomaista - smetanaa ja voita ei oltu säästelty. Nam! Ruoka ei tosin aina ollut sitä mitä tilattiin. Lohikin oli joskus seitä mutta mitä väliä jos se on maistuvaa. Hotellin aamupala oli niin monipuolinen ja maukas että monet pohjoismaiset hotellit jäävät kirkkaasti jumbosijoille. Täällä osattiin satsata turisteihin.
Matkanjärjestäjä ohjeisti että koiria ei saa ulkoiluttaa hotellin piha-alueella ja jätökset oli ehdottomasti kerättävä kakkapusseihin. Jotkut koiranomistajat kuitenkin valitettavasti jättivät koirien jätökset korjaamatta hotellin pihalta ja jopa hissiaulasta. Käsittämätöntä toimintaa. Kohta kukaan ei pääse mihinkään hotelliin koirineen jos aina vaan sikaillaan.
Näyttelypaikka oli hieno maneesi

Anden jalka oli lauantaina suhteellisen hyvä ja tuolloin meidän koirista tuli molemmista Valko-Venäjän valiot. Lumihan on jo kansainvälinen valio joten Lumi sai jo lauantaina sen mitä lähdimme hakemaan. Meidän koirien - Lumi ja Ande - kilpakumppanimme olivat tulleet todellakin Espanjasta, Venäjältä ja tietysti osa oli valkovenäläisiä. Mielenkiintoista nähdä millaisia koiria siellä oli. Osa oli hyviä ja osa sellaisia jotka eivät ikinä soveltuisi jalostuskäyttöön. Todennäköisesti niitä jalostukseen kuitenkin käytetään. Voi voi…
Sunnuntai menikin Andelta täysin pilalle, jalka vaivasi eikä esiintymisestä tullut mitään. Tuomarina oli tsekkiläinen tuomari joka oli ihan raivoissaan koirien tasosta kehässä. Hän ihan huusi suoraa huutoa esim. yhdelle hännättömälle ja siitä oireilevalle koiran omistajalle. Lisäksi kaksi karvatonta koiraa (edellisen päivän venäläiset ROP-koira ja ROP-juniori) lähes heitettiin kehästä pihalle VG:n kanssa koska molemmat koirat olivat karvattomia (kaljuja kohtia). Näissäkin tapauksissa tuomari oli kyllä aika hurjana ja huuto kuului pitkälle kehän laidalle. Ei olisi ollut kiva olla näiden kaljujen koirien omistajien saappaissa.
Näyttelypaikalla kuuli vain suomea ja venäjää. Näyttelyluettelonkin mukaan varmaan 80 prosenttia koirista tuli joko Suomesta tai itäisestä naapurimaastamme.
Tullissa on hermojaraastavaa hengata
Paluumatkalla Miliamin koirabussi jäi pitämään taukoa ennen Liettuan rajaa ja he päästivät
meidän bussin ohi. He tiesivät että meillä on kiireellisin aikataulu. Hieno ele Miliam'laisilta mutta kuinka sitten kävikään.
Meillä meni Liettuan (EU:n rajalla) tullissa n. viisi tuntia.
Bussissa oli joku "ei niin terävä" tyyppi joka yritti salakuljettaa
14 kartonkia tupakkaa sallitun 2 askin sijaan (kyllä luitte oikein 2 askia) ja huimasti
ylimääräistä viinaa. Eikä hän edes tunnustanut.
Tämän takia kaikki jouduttiin tehosyyniin ja bussin pohjan pellit ja akutkin
vedettiin ulos. Loppujen lopuksi meille jäi Tallinnassa 10 min. aikaa siirtyä aamulla
klo 8.00 laivaan. Kuski ajoi hullun lailla Liettuan rajalta
suoraan Tallinnaan n. 7 tunnissa. Voisi jopa sanoa että tämä salakuljettaja vaaransi
koko bussin matkustajien hengen törppöilyllään. Kaksi meidän bussissa oli nähnyt
salakuljettajan kauppaoperaation eli tämän ihmisen henkilöllisyys on tiedossa.
Hän tuskin pääsee enää koskaan King Toursin matkalle. Lain mukaan jos bussissa
on salakuljetettua kamaa, jota kukaan ei tunnusta, sakot maksatetaan kuskilla.
Tullissa odotellessamme näimme kaikki muut neljä koirabussia.
Kaikki muut bussit pääsivät nopeammin Tallinnaan kuin me. Kaikki bussin ongelmat
alkoivat siitä yhdestä ihmisestä joka ei tunnustanut ostaneensa niin älyttömän
paljon liikaa. Tästä kartonkien salakuljettajasta tullimiehet suuttuivat toden
teolla ja sitten alkoivat meidän vaikeudet. Kaikki tavarat piti raahata tullitarkastuksen
läpi ja tavarat pengottiin läpikotaisin. Bussissa kaikki tavarat peittoja
ja tyynyjä myöten oli ravisteltu. Tehotarkastuksen jälkeen bussi oli kuin pommin jäljiltä.
Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Tullivirkailija kysyi että onko
koirilla 'european documents'. Kyllä on! Onneksi koiria ei tarvinnut enää ottaa ulos dokumentteineen tehotarkastukseen.
Täytyy kyllä myöntää että jouduin pari kertaa kävellä ympäri tullialuetta
räntäsateessa ja tuiverruksessa että sain kuohahtaneet tunteet laantumaan.
Olin niin raivoissani ihmisten itsekkyydestä ja ajattelemattomuudesta.
Kotona väsyneenä ja pää muistoja täynnä
Kotiin palatessa nuorempi poikani (4 v.) kommentoi äidin matkaa ainoastaan sanomalla
"Jee mun koira voitti timanttia" ja heilutteli iloisesti valioitumismitaleja kädessään. Näin ihanaa elo on kun sen oikein oivaltaa..
Andekin on saanut eläinlääkärillä lisähoitoa jalkaansa ja näyttää jo paljon paremmalta.
Ihan kuin Ande kertoisi meille että minulla on nykyään niin hauskaa näyttelyissä että ruvetaan käymään niissä oikein kunnolla.
En halua ihan heti saada kaikkia cacibeja kokoon ettei ilo ihan tyssää alkuunsa.
Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen ajattelen tätäkin matkaa että ei ollut ihan normaali "Tarton" reissu. Tavanomaisesta reissusta tuskin muistaa edes tuomareita
jälkikäteen. Tästä reissusta jäi toden totta niin monta muistijälkeä - hyviä ja huonoja - että kyllä riittää juttuja mitä penaalissa muistella.
Reissussa rähjääntynyt Anne